– Donald Trump panee tuulemaan ja toteuttaa vaalilupauksiaan. Trump elää 1970-luvulla. Hänelle kaikki kaikessa on valmistava ...
Yksi yhtiö lupaa keväälle 12 prosentin osinkoa. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Suomalaisia osakkeenomistajia hemmotellaan muhkeilla osingoilla, kertoo Helsingin Sanomat. Helsingin pörssiin listatut yr ...
Onnettomuustutkinnoista vastaava Yhdysvaltain kansallinen liikenneturvallisuuslautakunta NTSB on julkaissut uutta tietoa tammikuun loppupuolella Washingtonissa tapahtuneesta lento-onnettomuudesta.
Yhdysvalloissa Valkoinen talo kertoi perjantaina epäävänsä uutistoimisto AP:n toimittajilta pääsyn presidentin työhuoneeseen ja lentokoneeseen. Eväys on voimassa toistaiseksi, eikä se koske ...
Hyvinvointialueiden aluevaltuutettujen kokouspalkkioita maksettiin vuonna 2024 liki 13 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa noin miljoona euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Summa pitää sisällään ...
Lausunnon mukaan Ukrainan on pystyttävä päihittämään Venäjän hyökkäyssota. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Pohjoismaiden ja Baltian maiden valtionpäämiesten yhteisessä yhteislausunnossa peräänkuuluteta ...
Osaston luominen kuvastaa viranomaislähteiden mukaan Venäjän sodanaikaista asemaa länttä vastaan. Yksikkö perustettiin vuonna 2023 vastauksena lännen tuelle Ukrainalle, ja siihen kuuluu ...
Presidentti Sauli Niinistö arvioi, ettei Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja hänen hallintonsa edustajien lausuntoja tulisi tarkastella vain yksittäin. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Ukrainassa sotiva suomalaisvapaaehtoinen, kutsumanimeltään ”Muumi”, kertoo MTV Uutisille ajatuksiaan sodasta ja Ukrainan asevoimien kriittisistä ongelmista.
Ranskan puolustusministeri Sebastien Lecornun mukaan maassa koulutetut ukrainalaislentäjät suorittivat Mirage-siirtolennot. Hävittäjien toivotaan auttavan Venäjän ohjus- ja ilmahyökkäysten ...
Sosiaalisessa mediassa on jaettu venäläissotilaan kuvaamaa videota viimeaikaisista taisteluista. Maisema mutaisen tien ympärillä näyttää epäonnistuneen rynnäkön jäljet. Maasto on täynnä kaatuneiden ...
Kirjoittajan mukaan vallan keskittyminen harvojen käsiin on kansanvallan vihollinen. Olavi Ala-Nissilä Kirjoittaja on KTM, valtiopäiväneuvos ja entinen Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen. MAI ...